Gospelin SM-kisat takanapäin ja plakkariin jäi 2. sija. Voittajaksi leivottiin Lumina Polaris.
Lisäinfoo asiasta tulossa myöhemmin.

7.5.2005 Gospelin SM-kisat Keuruulla
P.Kallio -bänd pääsi 10 finalistin joukkoon "kilpailemaan" suomen gospelherruudesta vuonna 2005. Kisailut pidetään la 7.5.

Petri
Kallio & the band soittaa Dire Straits ja Eppu Normaali vaikutteista
suomirokkia. Bändin keulahahmo Petri Kallio imee vaikutteita
kuitenkin myös kaikesta muusta musiikista mikä soundaa
hyvältä. Nuorempana Pete on ollut kova Hurriganes fani
ja välillä on tullut soiteltua rautalankaakin... mikä
kuuluu myös hänen kappaleissaan.
"Bändin taru on siitä erikoinen,
että ensiksi tein levyn ja vasta sitten rupesin miettimään,
että pitäisiköhän niitä biisejä esittää
julkisestikin...ihan livenä. Nyt onkin sitten jo useampi keikka
takana ja lisää pukkaa. Suuri kiitos siitä mm. maan
mainioille kanssamuusikoille, jotka ovat olleet avustamassa sekä
tietysti Jumalalle."
Pete muuten soittaa omatekemillä
kitaroillaan, joten siksi ei oo yleensä ainakaan laitteissa
vikaa, jos soitto ei kulje =)
Petri Kallio bandissa vierailleet:
Petri
Haakana - rummut
Tini
Kallio - taustalaulu, koskettimet
Henkka Kuosmanen - rummut
Antti Miettinen - basso
Riku
Punkkinen - basso
Hannu
Salo - rummut
Niina
Saarikangas - taustalaulu
Ville
Saarikangas - kitara
Antti
Suonio - koskettimet
Ville
Toppila - rummut
Raimo Villikka - kitara
Miksauspuolesta ovat vastanneet:
Eero
Juntunen
Matti
Punkeri

15.2.04 Pete kävi bändeineen äänittämässä
pari biisiä Järvenpään ev.lut.seurakunnan tuottamalle
RockSpot-kokoelmalevylle. Itse levy ilmestyy syksymmällä
mutta tässä maistiaisina Peten veivaukset kyseiselle lätylle.
Villi ja vapaa
Aikalisä
Huom! Biisit ovat eri sovitukset kuin Aikalisä-levyllä.

Jos et päässyt
8.11.03 keikalle Helsingin Café Seediin, voit katsella ja
kuunnella siitä tehdyn videotaltioinnin.
Café
Seed 8.11.2003
Voit myös tallentaa videon koneellesi painamalla
tästä
hiiren oikeella korvalla ja valitsemalla "tallenna kohde nimellä"
|